Skip to Content

Esri Young Scholars 2019 -palkinto Suomeen

Esri Young Scholars 2019 -palkinto Suomeen


24. huhtikuuta 2019

Yhteiskuntatieteiden maisteri Antti Petteri Hiltunen Itä-Suomen yliopistosta on valittu vuoden 2019 suomalaiseksi Esri Young Scholars -palkinnon saajaksi. Hiltusen kilpailutyö perustui hänen pro gradu -tutkielmaansa, jossa hän tutki valopäästöjä usealla eri menetelmällä käyttäen öisiä satelliittikuvia kahdelta eri satelliitilta.

Tutkimuksessaan Hiltunen hyödynsi sekä VIIRS-satelliittidataa että vanhempaa DMSP-OLS-satelliittiaineistoa vertaillakseen muutosta vuoden 1993 ja 2012 kuvien perusteella. Työssä käytettiin apuna myös Tilastokeskuksen 1 km x 1 km hilaruudukkoa, Corine Land Cover 2012 -aineistoa sekä muuta avointa paikkatietoa. Tutkimuksen tekemisessä Hiltunen käytti Esrin ArcGIS-työasemasovellusta aineistojen käsittelyyn, tulosten havainnollistamiseen kartoilla sekä muutoksen analysointiin. Regressiomallinnukset tehtiin IBM SPSS Statistics -ohjelmalla.  

Esrin kansainvälinen Young Scholars -ohjelma antaa tunnustusta yliopisto- ja korkeakouluopiskelijoille, jotka ovat esimerkillisesti hyödyntäneet paikkatietoa harjoitustyössään tai tutkielmassaan. Ohjelmassa voidaan palkita kustakin maasta yksi opiskelija, joka saa palkinnoksi matkan San Diegoon Kaliforniaan Esrin kansainväliseen käyttäjäkonferenssiin ja pääsee esittelemään työnsä tapahtumassa. Heinäkuussa järjestettävään konferenssiin osallistuu lähemmäs 20.000 paikkatiedon ammattilaista eri puolilta maailmaa.

Esri Finland onnittelee Antti Petteri Hiltusta palkinnosta ja toivottaa antoisaa konferenssimatkaa San Diegoon!

Tutustu voittajatyöhön: 

Antti Petteri Hiltunen, Department of Geographical and Historical Studies, University of Eastern Finland, Joensuu: “Distribution of light emission sources using remotely sensed night-time imagery